Vanha puukoulu, ihanat ikkunat! |
Vanha puukoulu on aivan ihana, onneksi se on jätetty paikoilleen ja toivon hartaasti että sen myös annetaan siinä paikallaan olla. Täällä kun on vähän kulttuurina se että annetaan vanhojen kauniiden pitsitalojen lahota pystyyn että saadaan lupa niiden purkuun ja uusien kerrostalokauhistuksien rakentamiseen. Tuntuu joka kerta niin pahalta kun paikallislehdessä on juttusarja, jossa näytetään minkälaisia taloja on ollut ja mitä niiden tilalla on nyt. Välillä ihan pöyristyttää että eikö ihmisillä ole silmiä päässä että mitä tahansa rakennetaan kaupungit täyteen! Anyway, koulu on rakennettu n. 1860-luvulla eli on melko iäkäs. Sitä kutsutaan nimellä puukoulu, mutta koulutoimintaa ei ole ollut siinä enää neljännesvuosisataan. Kunpa olisi rahaa tai rahoitusta ja voisin laitattaa sen oikein edukseen ja kauniiksi sisältäkin, siitä saisi varmasti hienon juhlapaikan, kokoustilan tai muun vastaavan. Tällä hetkellä se on sisältä tainnut jäädä sinne kouluajan sisustukseen eli ei kovinkaan viihtyisäksi.
Joenvartta pitkin... |
Kirkko, valm.vuosi 1895 |
Täällä sijaitsee myös kaupungin vanhin kirkko, en ole uskonnollinen enkä kuulu kirkkoon mutta rakastan vanhoja rakennuksia (ja vanhoja korkeita kuusikkoja). Rakennukset suunniteltiin huolella ja yksityiskohtaisesti ja jokainen on oman näköisensä, samaa ei voi sanoa nykyaikana rakennettavista taloista.
Melkeinpä suoraan pihastamme alkaa ihana metsikkö, jossa koirien on helppo kävellä ja on paljon tilaa liikkua. Ainut mitä kaipaan, on enemmän kuusia ja koivuja. Männyt on välillä vähän pitkästyttäviä :)
Metsän keskellä kulkee myös ihana pikku puro, vaikkakin se taitaa olla ihmisen tekemä mutta yhtä viihdyttävä silti. Metsäpolku kulkee aivan puronvartta pitkin ja on juuri sopiva koirien kanssa kulkemiseen. Kaikki tämä kahden kilometrin säteellä kotiovelta vaikka asumme kaupunkialueella!
Kohta on vuosi 2014 lopuillaan, hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille!